Petri Pohjanoksa

Hei, olen Petri Pohjanoksa – aikuisratsastaja Helsingistä ja aloitin PHR:n hallituksessa uutena jäsenenä keväällä 2022. Seuratoiminnassa minua kiinnostaa uusien, ratsastukseen liittyvien asioiden oppiminen. Lisäksi hallitustyön kautta on mahdollista päästä vaikuttamaan ja kehittämään seuratoimintaa sekä sen mahdollistamaa yhteisöllisyyttä.

Omalta osaltani tutustuminen poneihin ja hevosiin alkoi vuonna 2012, kun tyttäremme aloitti 5-vuotiaana ratsastuksen Viikin ponitallilla. Tällöin olin viikoittain mukana auttamassa ponien varustamisessa sekä taluttamassa tunneilla. Puuhailu ponien kanssa oli sen verran mukavaa, että ilmoittauduin kesällä 2014 aikuisten alkeiskurssille Poni-Hakaan. Siitä lähtien olenkin ollut tuntiratsastajana Poni-Haassa – aluksi useamman vuoden Teeten opissa ja nyt viikoittain Leenan tunnilla.

Ratsastuksesta olen saanut upean harrastuksen, uusia ystäviä sekä erityisesti henkistä hyvinvointia työn vastapainoksi. Tallilla unohtaa kaikki arjen kiireet ja sieltä lähtee aina tunnin jälkeen kotiin hyvällä fiiliksellä. Mielestäni parasta onkin yhdessä olo ja yhteistyö hevosten kanssa. Vuosien varrella suosikkihevosia ovat olleet Aku ja Zorro. Tällä hetkellä suurimman vaikutuksen ovat tehneet tummat tammat Ame ja Lene. Hienompia kokemuksia ovat olleet kesäiset estekurssit Poni-Haassa sekä vuosittainen vanhempi-lapsi -ratsastusleiri Riilahden idyllisissä maisemissa.