Vuoden 2026 kokoukset

Hallituksen kokous 1.4.2026

  • Talous: Emme saaneet Vantaan kaupungin markkinointitukea kesän kilpailuihin, koska olisi pitänyt olla kansallisen/kansainvälisen tason tapahtuma. Vantaan kaupungille tekeillä selvitys muiden tukien käytöstä. 

  • Jäsenasiat ja merkkisuoritukset: 447 maksanutta jäsentä. Merkkisuoritukset hoitaa jatkossa Selina Neste, muutama uusi suoritusilmoitus tullut.  

  • Tapahtumatiimi: Päätetty siirtää Kari Vepsän maastakäsittelyklinikka syksylle.  Perhepäivä päätetty pitää sunnuntaina 23.8. ja kepparikisat 3.5. yhdessä ESRA:n nuorisotiimin kanssa. 

  • Kisatiimi: Talkoot maanantaina 6.4. ja sunnuntaina 19.4. koulu- ja esterataharjoitusten yhteydessä. Tarkoitus siistiä paikkoja kesäkisoja varten. Terhi Kallio tarjoutunut pitämään klinikkaa/koulutusta kouluradan ratsastamisesta, ajankohtana alkusyksy.

  • Nuorisotiimi: OKM:n raporttia aloitettu. Kevään kerhojen lisäksi suunnitteilla vielä kolme kerhoa kesäksi. Kaksi uutta ohjaajaa kouluttautumassa kerho-ohjaajaksi toukokuun aikana.  

  • Viestintä: Uutiskirje lähtee huhtikuussa. Uuden hallituksen tiedot päivitetty verkkosivuille. Esittelyt tulossa someen. 

  • Muut asiat: Seuraava kokous keskiviikkona 6.5. tallin kahviossa.

Vuosikokous 7.3.2026

Aika ja paikka: 7.3.2026 KLO 13:00 Poni-Haan Talli, kahvio

Osallistujat: Petri Pohjanoksa, Julia Laine, Lotta Seabrook, Mirva Mölsä, Hanna Selin, Kati Nylund, Sanna Mäkelä, Jonna Vakkuri ja Iris Elomaa

Edellisen vuoden toimintakertomus

  • Toimintakertomus käyty läpi ja hyväksytty

  • Käyty läpi viime vuoden jaostojen tekemisiä kokonaisuutena

Tilinpäätöksen vahvistaminen

  • Tilinpäätös käyty läpi ja hyväksytty 

  • Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle: Myönnetty tili- ja vastuuvapaus

Jäsenmaksut

  • Hyväksytty jäsenmaksut vuodelle 2026: Juniorit 57€, Seniorit 64€, Perhejäsen juniori 31,50€, Perhejäsen seniori 35€ ja Kannatusjäsen 25@

Vuoden 2026 toimintasuunnitelma ja talousarvio

  • Hyväksytään vuoden 2026 toimintasuunnitelma ja talousarvio

Nuorisotiimi / Julia Laine

  • Järjestetään ponikerhoja ja hevosmerkkisuorituksia, tuetaan tapahtumien järjestämistä.

  • Panostetaan tänä vuonna erityisesti kiusaamisen ehkäisyyn

Kisatiimi / Jonna Vakkuri

  • Kesän kisat Kumpumäen Ratsastajien kanssa hyvällä mallilla

Tapahtumatiimi / MIrva Mölsä ja Hanna Selin

  • Klinikoita ja tapahtumia vähän vähemmän kuin vuonna 2025, kuitenkin aktiivisesti ja säännöllisesti monipuolista toimintaa

Viestintä / Sanna Mäkelä

  • Maksullisen some-mainonnan käyttö mietinnässä, yritetään nostaa myös erilaista somesisältöä esim. kisojen, hoitopäivän tms. myday

Jäsenasiat / Lotta Seabrook

  • Lisätään tiedotusta jäseneduista ja kannatusjäsenyyden mainostaminen

Talous / Petri Pohjanoksa

  • Talous on vakaalla pohjalla ja tuloja tulee monesta eri lähteestä.

Hallituksen varsinaisten ja varajäsenten valinta sekä puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin, jäsensihteerin ja rahastonhoitajan valitseminen varsinaisista jäsenistä

Hallituksen varsinaiset jäsenet:

puheenjohtaja Petri Pohjanoksa

varapuheenjohtaja Iita Nevalainen

sihteeri Kati Nylund

jäsensihteeri Lotta Seabrook

rahastonhoitaja Nella Kukkonen

jäsen Julia Laine

jäsen Mirva Mölsä

jäsen Hanna Selin

jäsen Sanna Mäkelä

jäsen Jonna Vakkuri

jäsen Selina Neste

Varajäseniä ei valittu

Kahden toiminnantarkastajan ja kahden varatoiminnantarkastajan valitseminen

  • Toiminnantarkastajat Petra Edman ja Essi Törrönen, varatoiminnantarkastaja Juho Aarrela

Hallituksen kokous 11.2.2026

  • Talous: Päätetty maksaa poikkeuksellisesti kaikille 100% kilpailuavustus. Tehty hakemus Vantaan kaupungille toiminta-avustuksesta 2026. Haetaan markkinointitukea kesän kisatapahtumaan Vantaan kaupungilta. 

  • Jäsenasiat ja merkkisuoritukset: 442 maksanutta jäsentä, ei suoritettuja merkkejä. Jäsenhuoneen kautta maksaneita noin 240. 

  • Tapahtumatiimi: Päätetty pitää Kari Vepsän maastakäsittelyklinikka 26.4. ja perhepäivä siirretään alkusyksyyn. Selina Neste ottaa vetovastuun kepparikisoista. 

  • Kisatiimi: Kisojen käteismaksusta luopumisesta viestittävä vielä lisää. Kesän yhtesikisojen osalta puhuttu kentän kunnostamisesta ja katsomon järjestämisestä. 

  • Nuorisotiimi: Tavattu Vantaan kaupungin edustajia kiusaamisen ehkäisyyn liittyen. Toimintaan haetaan mukaan nuoria ja muutama aikuinen. Kaksi kerhoa käynnissä, loppukeväästä vielä kaksi lisää ja aikuisten kerho suunnitteilla. 

  • Viestintä: Vuosikokouksen kutsu laitettava vähintään 2 viikkoa etukäteen. Kutsu menee sekä sähköpostilla että tulostetaan tallin seinälle. 

  • Muut asiat: OKM:n tuen käyttö; päätetty hankkia yhteistyössä tallin kanssa kalusteita talliin ja maneesiin. Keskusteltiin yhteistyöstä Effen Balancen kanssa. Kiinnostunut tulemaan kesäkuun kilpailuihin mukaan ja toimimaan myös luokkasponsorina. 

Hallituksen kokous 5.1.2026

  • Talous: Käytiin läpi ja hyväksyttiin budjetti ja toimintasuunnitelma vuodelle 2026. Kesäkuussa 2026 järjestettäviä kilpailuja Kumpumäen ratsastajien kanssa ei sisällytetä tähän budjettiin, vaan kisojen osalta tehdään oma erillinen budjetti. Päätetty avata vuoden 2025 kilpailuavustukset haettavaksi. 

  • Jäsenasiat ja merkkisuoritukset: Viestitty jäsenmaksun maksukanavista. 

  • Tapahtumatiimi: Suunniteltu klinikkaa ja perhepäivää. Talkoiden osalta päätetty, että talli vastaa niiden aikataulusta ja järjestelyistä. 

  • Nuorisotiimi: Keskustelu kevään kerhoista sekä Kerhon ohjaaja 2 -koulutuksesta. 

Sovittu, että vuosikokous pidetään lauantaina 7.3. klo 13.