Hallituksen kokous 7.3.2017

 

Jäsenasiat

  • Jäsenmäärä 515
  • Minna Riitalalle on anottu hopeista ansiomerkkiä

Kilpailutoiminta

  • Minikisat järjestetään 19.3. Kilpailuiden järjestämisen päävastuu on tallilla, mutta seura on mukana avustamassa esimerkiksi kansliassa.
  • Pohdittiin, onko kiinnostusta järjestää III-tason kilpailuja vuonna 2018. Mahdollisuus on pitää myös II-tason kilpailut tai estekilpailut. Kilpailut voidaan järjestää myös muualla kuin Poni-Haassa ja yhteistyössä jonkin muun seuran kanssa. Päätettiin ottaa yhteyttä Aurinkotalliin, ja kysyä heidän halukkuuttaan yhteistyöhön.
  • 12.3. järjestetään sääntökoulutus Riihimäellä. Koska PHR ei järjestä omaa sääntökoulutusta tänä vuonna, jäsenille on tiedotettu muiden seurojen järjestämistä sääntökoulutuksista. Seura maksaa sääntökoulutuksen sen kävijöille.
  • Ilmoittautumiskäytäntöä tarkennettiin: "Ratsastuskoulun opetushevosella/-ponilla kilpaileva voi ilmoittautuessaan esittää 2-3 hevostoivetta. Opettajat kuitenkin jakavat hevoset ilmoittautumisajan päätyttyä."
  • Keskustellaan opettajien kanssa vaihtoehdosta aikaistaa kisailmoittautumista niin, että kaikilla kilpailijoilla olisi mahdollisuus ratsastaa kisahevosellaan ennen kisoja. 

Seuratuotteet

  • Hööksin nykyinen seuratuotemallisto on poistumassa valikoimasta. Seuratuotevastaava on yhteydessä Hööksiin ja kysyy, onko sen tilalle tulossa uusi vastaava mallisto.
  • Kalenterien uusi hinta 5€. 

Nuoriso- ja harrastetoiminta

  • Nuorisovastaavat osallistuvat Ratsastuskeskus Ainossa 4.1. järjestettävään nuorisovastaavien kokoontumiseen.
  • Otetaan yhteyttä SRL:ään ja keskustellaan hevoskerhon ohjaajien peruskurssin järjestämisestä.
  • Perushoitomerkin suoritus järjestetään pian.

Tapahtumat

  • Hevoset Kaivarissa -tapahtuma järjestetään 20-21.5. Poni-Haka Oy (talli) on osallistumassa tapahtumaan. Seura ei osallistu tapahtumaan, mutta Virpi Rantaan voi ottaa yhteyttä, mikäli haluaa mennä mukaan auttamaan.
  • Kevätriehaan 28.5. on suunnitteilla katrilli, keppariviesti, pukuratsastus ja talutusratsastus.
  • Seuran täysi-ikäisille jäsenille tarkoitetut pikkujoulut järjestetään ravintola Vltavassa 18.11.2017 klo 18.00-01.00.

Muut esille tulevat asiat

  • ​Seuralle oli esitetty ehdotus liittyen WE-tarvikkeiden hankintaan. Asiasta keskusteltiin, ja päätettiin, ettei seura vielä tällä hetkellä osallistu tarvikkeiden hankintaan. Perusteluina oli, että seurassa on vasta noin 20 WE-harrastajaa. Nykyisillä tarvikkeilla pystytään rakentamaan monipuolisia ratoja mielikuvitusta käyttäen. Seura ostaa kalustoa tapahtumiin, joita se myös järjestää, kuten koulu- ja estekilpailut. Todettiin kuitenkin, että halutaan katsoa tilannetta uudestaan myöhemmin. Mikäli harrastajia on enemmän ja seura järjestää jonkinlaisia tapahtumia, kuten kilpailuja, voidaan silloin tarvikkeita mahdollisesti hankkia.

Seuraava kokous

  • Ke 26.4. klo 18.00 tallin yläkerrassa
  • Kevään viimeinen kokous Pukkilassa 17.6. klo 15.00