ESTEKILPAILUHARJOITUSTEN KILPAILIJATIEDOTE
Poni Haan Ratsastajat ry:n järjestämissä kilpailuharjoituksissa noudatetaan soveltuvin osin Suomen Ratsastajainliiton kilpailusääntöjä. Tutustu SRL:n kilpailusääntöjen yleiseen ja esteosaan.
Poni Haan Ratsastajat ry:n kilpailuharjoituksiin osallistuvilta ratsastajilta edellytetään osallistumista kilpailuiden järjestämiseen kilpailujen alusta loppuun (koskee ratsastuskouluoppilaita). Järjestelyt alkavat klo 8 radan rakennuksella ja päättyvät kilpailijamäärästä riippuen noin klo 12-13.
Ilman kaikkien työpanosta on kisoja vaikea järjestää. Ole aktiivisesti mukana!
Osallistuminen
Ratsastaja voi osallistua yhteen luokkaan yhdellä ponilla/hevosella. Jos osallistujia on vähän ja kukaan muu ei halua osallistua kyseisellä ponilla/hevosella, voi ratsastaja osallistua samalla ratsulla kahteen luokkaan tai kahdella eri ratsulla samaan tai eri luokkiin.
Sama hevonen/poni voi osallistua vain kahteen suoritukseen.
Opetusponeilla ja -hevosilla kilpailevilla pitää olla osallistumiseen lupa omalta opettajalta.
Maksut
Osallistumismaksu on suoritettava ennen luokan alkua. Maksaessa on pyydettäessä esitettävä jäsenkortti tai kuittikopio jäsenmaksusta.
Laiskuuslisä, 5 euroa, peritään ratsastajilta, jotka eivät riittävästi osallistu kilpailuharjoitusten järjestämiseen.
Peruutukset
Peruutukset on tehtävä kilpailujärjestäjälle viimeistään kilpailukutsussa mainittuna aikana tai sairaustapauksissa mahdollisuuksien mukaan viimeistään kilpailuaamuna. Peruuttamattomasta poisjäännistä seuraa puolen vuoden osallistumiskielto kilpailuharjoituksiin.
Varusteet
Kilpailuasuksi riittää siisti ratsastusasu sekä saappaat tai ratsastukseen sopivat kengät ja minichapsit. Turvakypärän ja -liivin käyttö on pakollista kaikille ratsastuskouluoppilaille. Raipan maksimipituus on 75 cm. Poni-Haan opetusponeilla ja -hevosilla saa käyttää kannuksia vain oman opettajan luvalla.
Ratsuilla käytetään samoja varusteita, joita ne käyttävät normaalistikin. Ratsuilla ei tarvitse olla valkoista satulahuopaa eikä niitä tarvitse letittää.
Lähtölistat
Lähtölistat julkaistaan kilpailuaamuna tallin seinällä radanrakennuksen jälkeen.
Ensimmäisessä verryttelyryhmässä lähtevät ratsastajat saavat tiedon aiemmin ja voivat aloittaa ratsujensa harjaamisen jo klo 8:15. Tämän jälkeen he tutustuvat rataan, laittavat ratsun kuntoon ja saapuvat maneesiin ratsujen kanssa klo 8:40.
Radan rakennus
Osallistujan on osallistuttava reippaasti ja aktiivisesti radan rakennukseen.
Radan rakennukseen kuuluu mm. seuraavat tehtävät, joita jokainen voi oma-aloitteisesti hoitaa:
- Estekalusto (puomit, tolpat, johteet, numerot ym.) kannetaan ladosta tai muusta säilytyspaikasta maneesiin
- väliaidoista eristetään odotusalue
- puomeilla merkitään esteiden paikat (ratamestari opastaa)
(1 puomi=pystyeste; 2 puomia=okseri; 3 puomia=trippeli) - rakennetaan esteet puomien osoittamille paikoille
- numeroidaan esteet
- merkitään lähtö- ja maalilinja
Jos et tiedä mitä tehdä - KYSY - älä seiso tumput suorana tai seurustele kavereiden kanssa!
Rata rakennetaan ensin valmiiksi ja siihen tutustutaan vasta sitten! Ratsastajat saavat radan nähtäväkseen vasta radanrakennusvaiheessa tai sen jälkeen. Rata rakennetaan reippaasti ja ripeästi, jotta rataan tutustuminen ja kilpailut voidaan aloittaa aikataulun mukaisesti.
Muut tehtävät
Estekorkeutta nostetaan luokkien välissä. Tähän voivat oma-aloitteisesti osallistua kaikki, joilla ei juuri silloin ole tähdellisempää tekemistä. Osallistujat saavat toimia kilpailujen aikana myös mm: liputtajana, ajanottajana, sihteerinä, kuuluttajana tai ratahenkilönä.
Verryttely
Verryttely tapahtuu verryttelyryhmissä maneesissa. Verryttelyaika on 20 minuuttia ja se alkaa ryhmän ratsujen saapuessa maneesiin. Verryttelyajan puitteissa ratsastaja nousee hevosen selkään, säätää jalustimet, kiristää satulavyön, kävelee alkukäynnin, lämmittelee hevosen ravissa ja laukassa sekä hyppää muutaman lämmittelyesteen verryttelynvalvojan ohjeiden mukaisesti.
Kilpailusuoritus
Esteratsastuksessa saat ratsastaa radan sisälle heti edellisen ratsukon lopetettua suorituksensa. Muista tervehtiä tuomaria! Lähtömerkin voit saada jo ennen kuin olet tervehtinyt ja merkin jälkeen sinulla on 45 sekuntia aikaa ylittää lähtölinja, mistä suorituksesi alkaa. 45 sekunnin jälkeen suorituksesi aika lähtee käyntiin, vaikket olisikaan ylittänyt lähtölinjaa. Lähtölinjan ylitettyäsi ratsastat esteet määrätyssä järjestyksessä. Muista ylittää myös maalilinja, johon suoritus päättyy. Ota selvää jo ennen suoritustasi, mikä arvostelu luokassa on, jotta tiedät, kuinka uusinta ratsastetaan.
Suorituksen jälkeen
Suorituksen jälkeen voit vielä hieman kevennellä hevosta ja kävellä sen kanssa. Tämän jälkeen Poni-Haan opetusponit ja -hevoset on vietävä suoraan talliin. Jos ponilla/hevosella ei ole hoitajaa, on sinun vastuullasi, että ratsusi tulee asianmukaisesti hoidetuksi ja sen varusteet omille paikoilleen. Paras kiitos ratsullesi on, että huolehdit siitä kunnolla.
Tallialue
Kilpailuharjoitusten aikana tallissa on oltava hiljaa ja toimittava rauhallisesti. Ylimääräistä tallissa oleilua on vältettävä. Hevosille ja poneille on annettava karsinassa rauha, siellä ei oleskella turhaan.
Kilpailujen jälkeen
Kilpailujen jälkeen maneesi tyhjennetään kilpailukalustosta. Kalusto hoidetaan paikoilleen siistiin järjestykseen, lannat kerätään maneesista ja maneesin ovien edustat sekä katsomo siistitään.
Palkintojenjako
Kaikkien luokkien palkintojenjako suoritetaan maneesissa kilpailujen loputtua. Palkintojenjakoon saavutaan ilman ratsuja. Voittaja ja sijoittuneet asettuvat riviin siten, että sijoittuneet ovat voittajan vasemmalla puolella ja tervehtivät tuomaria ja muita palkintojen jakajia. Sen jälkeen seuraa itse palkintojenjako. Voittaja ja sijoittuneet palkitaan ruusukkeella. Lopuksi vielä tervehdys ja kunniakierros oikealle.
Sääntörikkomukset
Sääntöjen rikkomisesta seuraa puolen vuoden kilpailukielto, joka koskee niin koulu- kuin estekilpailuharjoituksia.
Tervetuloa mukaan estekilpailuharjoituksiin!
